En ole ehkä vieläkään täysin sisäistänyt,
että suhde on OHI.
Ehkä koska tuntuu kaikesta huolimatta niin hyvältä
tai koska tiedän etten ole kuitenkaan menettänyt sinua,
en kokonaan, lopullisesti.
On annettava ajan kulua
muuten ei mistään voi tietää mitään.
Olen hämmentynyt tämän kaiken helppoudesta
ja omasta vahvuudestani.
Itseasiassa jo eilen ymmärsin,
minkä asian perusteella voin sanoa olevani terve
- en ole hetkeäkään ajatellut
tämän olevan varsinaisesti minun syyni,
en syytä ulkonäköäni, en yleistä huonouttani
vaan vaikka tunnistan heikkouteni,
se taitaa olla juuri se jonka perusteella olen vahva.
Uskon tämän olevan lopullista,
vähintäänkin toivon niin.
Antaa ajan kulua ja ihmisten muuttua
ja ajatusten muuttua ja tunteiden muuttua
katsotaan sitten myöhemmin.
on aikamme nyt
ikinä ei saa tuhlata yhtään hetkee
mä nimes tiedän oikean
ja tulen sisälläsi nään
me voidaan maailma täyttää
en aio koskaan menettää sua
on aikamme nyt
ikinä ei saa tuhlata yhtään hetkee
on aikamme nyt
ja muu häviää
ja viimein saadaan mitä ansaitaan
tartu kiinni kun saat
hetken koskee taivasta
kun kätkeydymme pimeyteen
ei voi olla kauniimpaa
on aikamme nyt
ikinä ei saa tuhlata yhtään päivää
on aikamme nyt
ja muu häviää
ja viimein saadaan mitä ansaitaan
Löysin tämän ja kuuntelin muutaman kerran.
Tämä kertoo mielestäni paljon
- on ajatuksia joita olen yrittänyt saada ulos mielestäni
jo nämä kolme päivää.
Ehkä kauemminkin, paljonkin kauemmin
mutta emme vain ole ymmärtäneet.
"JA VIIMEIN SAADAAN MITÄ ANSAITAAN"
Niin, me molemmat olemme ansainneet parempaa jo pitkään
on vain ollut hankalaa huomata se.
Nyt vaikeinta on pitää tämä yllä niin kauan
että asiat oikeasti muuttuvat.
Mutta tämä on helpotus, on oikeasti.
Siksi ainoa hetki torstain jälkeen
kun itku ei ole ollut kaukana
oli eilen illalla kun ymmärsin
kuinka iloinen olen puolestasi.
Siitä että olet vihdoin vapaa elämään
koska elää sinä osaat, nykyään.
Enkä mistään muusta ole niin onnellinen
kuin tästä seikasta.
Niin, torstaina kotiin tullessani en päässyt
itkua karkuun
mutta perjantaina pysäkiltä kotiin kävellessäni
minä hymyilin täydestä sydämestäni.
mutta näin illalla, yöllä
kun ei ole mitään tekemistä ja istun yksin kotona
minä kaikesta huolimatta toivoisin
sinun laittavan edes sen yhden viestin
sillä tämä on hankalinta tässä tilanteessa
miten olla häiritsemättä,
miten ennustaa kaikki sinun halusi
ja kykysi?
en tiedä ja se pelottaa.
entä jos pilaan kaiken?
huomenna tahtoisin ottaa yhteyttä
illalla, edes vähäsen
kun tänään itsestäänselvyytenä annan sinun olla rauhassa.
mutta huomenna ehkä en
jos uskallan kirjoittaa viestin.
jos luet tätä,
sano jos olen väärin.
jooko.
muuten en ehkä välttämättä osaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti