märiset enemmän kuin kakaralauma

tunnin ajan huutoitkua

kahden rauhoittavan jälkeen ehkä hiukan helpottaa.

aivan yhtäkkiä kamala olo,

ilman minkäänlaista järkevää syytä.

rakas on kaukana ja se ahdistaa järjettömästi

EI se ei ole luottamuksesta kiinni

minä vain inhoan tätä tunnetta

kun tiedän olevani alakynnessä

vääränlainen, huonompi meistä kahdesta

hänhän on KAUNIS JA TÄYDELLINEN JA LAIHA JA HAUSKA JA

juuri muutama päivä sitten itkin kun näin hänestä tuhat kaunista kuvaa

se ALEMMUUDENTUNNE kun tiedän olevani

huonompi rumempi lihavampi lapsellisempi typerämpi

vittu mä vihaan tätä

tiedostan olevani maailman kakaramaisin

mutta miksipä en olisi,

olenhan minä.

sinäkin saatat lukea tätä ja tunnistaa itsesi

anteeksi,

tai oikeastaan taidat vihata edelleen?

Kirjoittaminen auttoi. Nyt vain masentaa

- mutta inspiroidun jälleen YUP:sta

huomaattehan upeuden tässä?

Kuu on tyly kuu

kellon taulussa aika raahautuu

mittaan katuja

yöt on kylmentyneet joululta

Jo vuoden päivät nyt oon yöni kävellyt

jostakin vain kouraan jäivät

pelkät huonon onnen päivät

painuisinko junan alle,

pääteasemalle? Toki en.

Aamun rauhassa

lepään hetkisen aivan missä vain

annan anteeksi

toivoen, että anteeksi myös sain

ja pyydän voimia jaksaa kaikkea.

Kun elämät on raiteiltansa

niin sillat notkuu kaiteiltansa

- ei mukaan tahdo mahtuakaan.

(YUP - Maailman paras maailma)

elämänkoulu

Mitä tehdä kun ahdistaa

Ja tekee mieli palata vanhaan

Hävitä tunnilta ykskaks

Napata muutama rauhoittava

Vihaanvihaanvihaan tätä sairautta

En halua palata

Kädet tärisee ja rintaa puristaa,

mutta selvittävä on

ota käsiisi nämä haavat ja silmiisi tyhjä katse

muutama yö sitten juoksin karkuun

koska haluttiin tappaa,

viilleltiin iho rikki

ei, en halunnut, olin yksin kaikki minua vastaan

olin hukannut rakkaankin

heräsin hikisenä ja hajotettuna

helpottuneena koska heräsin.

ps, ajattelin myös alkaa julkaisemaan omia kuviani

sillä luotan ettei tänne kovin moni kielletty eksy

ja mitäpä väliä.

pps, olen syönyt.

kaikki keil on sakset, osaa leikata

Päätin alkaa laihduttaa. Vähän vain.

Ja ihan terveesti, liikun enemmän ja syön terveellisemmin.

Yksi päivä sujuu hyvin

mutta heti nälän ja tyhjyydentunteen iskiessä

täytyn energiasta ja pian tavoittelen jo täydellisyyttä.

Vajoan omaan maailmaani, alan pelätä

mitä jos taas vajoan sairauteen?

Jos en ole vieläkään tarpeeksi vahva olemaan normaali.

Puolen tunnin hiljaisuuden

ja rakkaan kyselyjen jälkeen oli myönnettävä

- en ehkä pystykään tähän, en terveesti.

Huomaan kuinka syömismörkö ottaa valtaa,

työntyy raollaan olevan oven väliin.

Ykskaks, miltei huomaamatta.

Sillä enhän minä ikinä opi tunnistamaan sitä heti.

Erottamaan sitä terveestä halusta laihtua,

terveestä ilosta päivän menneen syömisten osalta hyvin.

Olen jo pitkään pitänyt itseäni suurinpiirtein terveenä

kun syömishäiriöstä tai -häiriöttömyydestä puhutaan

mutta kokoajan enemmän huomaan

kuinka vääristynyt suhteeni ruokaan ja laihduttamiseen on.

Haluanko tätä?

EN TODELLAKAAN.

En vain tiedä miten onnistuisin välttämään sen

ja laihtumaan samalla niin,

että olisin itseeni tyytyväinen.

Mutta ehkäpä mitä vain voi oppia?

Minä aion opetella, luotan siihen että rakas herättää jos on tarvetta.

Nyt minä heittäydyn.

Terapia jatkuu viikon kuluttua.