siideripissis

vähän liikaa alkoholipitoista minulle,

hetken oli hauskaa ja taisin käydä järvessäkin.

rakkaan kanssa kahdestaan

mutta ei se mitään, aina ei tarvitse isoa porukkaa ympärille

aivan liikaa tupakkaa mutta erityistilanne,

kyllä se oikeasti kohta loppuu

kun aski tyhjenee.

myöhäinen juhannuksenvietto siis.

olisi ollut kiva jäädä yöksi, mutta eipä sitä aina.

muuten fiilis on ollut hyvä, ei ihmeempiä

lomailu on kivaa vaikkei se aurinko kokoajan paistakaan

ja seura on ollut monena päivänä loistavaa.

ei muuta, jatketaan elämää.

voisin minäkin huutaa; oon elossa

juhannus oli ihan mahtava.

ystävän luona oli hassua

ja oikeasti olin iloinen

kaikki oli hyvin.

mehulinjalla, todellakin

villapaitakuvia ja kukkasia ♥

viime yö oli sanoinkuvaamattoman ihana

mökki, ulkosauna, uimaan ylikylmään veteen alasti

yksi kynttilä, toinen tuhkakuppina

koska liikaa tupakkaa

korttipelejä tyynyjen seassa

läheisyyttä, kosketusta

minä olin kaunis ja hyvä

paljon hymyä ja haleja

onnentunne oikeasti pitkästä aikaa

oli hyvä olla siinä.

yksinkertaisesti olen aika onnellinen

ja kaikki on hyvin.

miten teidän juhannus meni, monikos oli kiltisti? ;)

mä luulin että hallitsen tän, mun mielen ja mun elämän

kuinka monta askelta voi ottaa reunaa kohden

ilman että se on liian suuri riski?

elämän pitäisi olla peruskivaa, mutta ei se aivan ole

puitteet siihen ovat kunnossa

mieli ei vain ole samaa mieltä.

en usko että voisin siihen tahdostani paljoakaan vaikuttaa

vaikka toisaalta, tulella leikkimistä tämä aina on

tekoja, joita ei saisi tehdä

jos oikeasti haluaa pysytellä pinnalla.

tein kaksi haavaa lisää toissailtana

ihan vain siksi että huvitti

riitelin äitin kanssa, olin vihainen ja vittuuntunut,

keksin terän

(ja sen käyttämättömän siellä kaapissa)

jälki oli kaunista ja rumaa

pitkästä aikaa.

olkapään minä revin auki, sillä

reisistä äiti huomaisi tarkistuksissaan

ja ranteeseen en ole pitkään aikaan uskaltanut koskea.

tulisi edes se aurinko näkyviin

niin voisin elää ja nauttia kesästä.

ei kesä tällainen ollut viime vuonna.

miten teillä menee?

kaltaiseni luonne vaaatii vuosikausien harjoituksen

toissailtana viilsin ensimmäistä kertaa lähes kuukauteen.

yksi kunnollinen haava, silti pintanaarmu

kaksi iltaa olen taistellut

pahaa oloa ja ahdistusta vastaan

vaikka juuri pääsin miettimästä kuinka harvassa ne hetket ovat olleet.

toissayönä nukuin ehkä juuri ja juuri kuusi tuntia

tavallisen yhdeksän sijasta.

makasin silmät auki pimeässä huoneessa ja ajattelin kipua.

minulla on vielä yksi höylä kaapissa

(sen kaksi terää haluavat päästä irti muovista

valikoitua parhaiksi ja repiä ihoa arpien väleistä

joissa tilaa vielä on eivätkä suonet ole karanneet

saada aikaan syvän railon ihossa

ja synnyttää mitä punaisimman joen käsivartta alas)

tänään tunsin oloni taas jotenkin riittämättömäksi.

anteeksi, mutta edelleen syytän itseäni

- en ehkä ole ruma tai vastenmielinen,

mutta ehkä tylsä ja laimea, yksinkertaisesti riittämätön sinulle.

olen aina pitänyt itseäni jopa hyvänä,

mutta tämä on haaste.

minä tarviin sun kosketustas enemmän
enemmän kuin koskaan aiemmin
peilikuvani katse on kumma ja pettynyt
kuin ei tahtoisi katsoa kauemmin
sano että mä oon kaunis
voi että sä oot kaunis
olet elävä ja kaunis
joskus pelkään, ehkä oon erehtynyt
nähnyt kuvani aivan väärinpäin
kerro kuinka sä näät sen
kyllä, oon eksynyt
mitä mun pitäisi nähdä edessäin?

(Irina)