niin kuin kaksi lasta, jotka aikoinaan puolivahingossa lähti samaa tietä kulkemaan

En ole ollut liian kiireinen kirjoittaakseni,

olen ollut vain paikallani.

Olen odottanut jotakin jännittävää ja merkittävää tapahtuvaksi

jotta voisin sitten kertoa siitä täällä.

Mutta ei minulla ole edes kuvia teille julkaistavaksi.

Olen ollut ihan tasapainoinen viime viikot.

Johtuneeko se rennosta koulunkäynnistä

(työharjoittelu, iltavuoroja eikä siis unirytmiä)

vaiko päivittäisestä 25 milligrammasta ketipinoria,

en tiedä.

Välillä tosin maa pettää altani yllättäen

yli puoli tuntia kuluu huomaamatta psykoosinkaltaisessa tilassa

mutta ehkä se johtuu vain väsymyksestä

ja ristiriitatilanteesta mielessäni.

Normaali elämä on erilaista kuin se, mihin olen tottunut.

Tunnen itseni jatkuvasti alistetuksi.

Harjoittelupaikassani minua ei kutsuttu nimeltä,

olin aina vain 'tuo opiskelija'.

Ohjaajani kertoi kauhistuneensa aluksi papereita lukiessaan

iästäni, "noin kauhean nuori kun olet".

Opettajan mielestä en ollut ymmärtänyt

ollenkaan mitä näyttösuunnitelmassa sanotaan,

"tuossahan se lukee, jos olet lukenut sen, tietäisit kyllä".

Asteikolla 1-3 sain kakkosen.

Enkä ole tyytyväinen, vaikka niin yritän itsellenikin uskotella.

Sosiaalista elämää minulla ei juuri ole ollut pitkään aikaan,

olen viettänyt aikani rakkaan kanssa kaikki päivät makoillen

kännykkäpelejä pelaten ja CSI:tä katsoen.

Olemme nukkuneet yhdessä monia öitä

mutta harvoin enää itkemme yhdessä onnesta.

Suhde on kuitenkin tasapainoisempi ja

onnellisempi kuin koskaan,

siitä olen iloinen niin etteivät harmit haittaa.

Eilen laittoi viestiä entinen vanha ystäväni,

kysyi kahviseuraksi.

Sai hymyn aikaiseksi,

onneksi sovimme näkevämme lauantai-iltana.


Tänään kävin kampaajalla,
tukka pysyy punaisena vielä.

kaksi maata on niin erilaista, toinen valosta veistetty on

Sanna.

Käytiin tänään kahvilla ja mansikkakakulla

ja vaihdettiin ikuisuuden ajan kuulumiset

ehtii nähdä ihan liian vähän.

Kauhistuttaa ajatus, että ollaan samassa ryhmässä

koulussa enää kuuden viikon jakso.

Tämän vuoden aikana on tapahtunut niin paljon

Tämä ystävyys on nykyään yksi niistä harvoista

joita minulla on.

Olet rakas.

Mirkka.

Kummitäti palkkasi lapsenvahdiksi,

pienet olivat ihania taas mutta

onneksi ehdittiin jutella myös kahdestaan.

Uskomatonta, miten paljon asiaa on,

voisi puhua vaikka yön yli.

Ehkä olisi nähtävä useammin,

elämmehän vaikeita aikoja.

Olet rakas.

Tuukka.

Hämmensin itseäni jäämällä juttelemaan

törmättyämme sattumalla pitkästä aikaa

en muista milloin olen edes nähnyt viimeksi.

Saati sitten kahvitellut, nauranut.

Se oli leikannut tukkansa,

näytti enemmän mieheltä kuin siltä

johon tutustuin vuosia sitten.

Tämä tapaaminen jäi päivän ajaksi hämäräksi

ja herätti tunteita vasta jälkeenpäin.

Olet rakas.

Vuonna 2007 ollessani 10-vuotias,

piirsin paperille näkemykseni kuolemasta,

taittelin sen ja suljin kirjekuoreen.

Kirjoitin päälle "saa avata vasta vuonna 2017"

eli kymmenen vuoden kuluttua.

Tästä ajasta on nyt enää alle puolet jäljellä,

mutten ole varma onko tuo kirjekuori

hukkunut muuton aikana.

Toissailtana en taas saanut nukuttua,

sillä piirtelin mielessäni uusia kuvia

niistä erilaisista vaihtoehdoista

jotka ovat iän myötä muuttuneet konkreettisemmiksi.

Nämäkin haluaisin sulkea kuoreen

ja avata vasta vuonna 2060,

sitten kun ne kuvat alkavat elämään kuulua.

En tahtoisi katsella niitä näinä päivinä.

Ehkä on tosiaan niin, että

pelkään,

koska

minulla on jotakin

menetettävää.

synnyin muita kauniimpana tähän maailmaan

Voisin aloittaa sanomalla että mun elämässä on tapahtunut

jotain suurta ja ihmeellistä.

Mutta huijaisin, koska mitään ei ole tapahtunut ikuisuuteen

olen ollut vain töissä ja Nikon kanssa lopun ajan

siksi en ole jaksanut kirjoittaakaan.

Nytkin haluan vain esitellä naamaani.

Hyvää kuuluu kuitenkin kuten lähes aina,

nyt ollaan reissaamassa Vammala - Harjavalta - Turku,

nähty on serkkulapset sekä ei ihan vielä syntynyt kummityttönen!

Sukupuolineutraalius kunniaan mutta kyllä minä sen jumalauta

pinkkiin ja Hello Kittyyn upotan ♥

Niko sanoi että minusta on naisellinen tulossa,

kun tukka ja kynnet kasvaa.

Nypin kulmakarvatkin tänään itse.

Olen minä ihan nätti ollut.

Vaikken jaksakaan itse kirjoittaa

niin kyllä minä teidän blogeja luen

mitä nyt jätskin syönniltä ehdin.

Itkettää kun PMMP lopettaa.

muisto siit, et muisti, sehän riittää

säästä minua, en ole valmis kuulemaan

En kestä enää keskustella mistään en vain pysty etenkin jos korotat ääntäsi silloin säikähdän sillä muistot vyöryvät niin monesti olen satuttanut itseni kuuntelemalla sitä paskaa totuutta jota lauot päin naamaa ilman tietoakaan hellyydestä ja rakkaudesta siitä mikä välillämme edelleen vallitsee nyt olet näyttänyt myös sen puolen sen että tahdot minun olevan kokonainen eikä vain puolikas siitä ihmisestä jonka tunnet  en vain ehkä pysty siihen mutta kiitos kuitenkin että olet ollut minulle myös hyvä ja hiukan helpottanut tilannetta sillä anteeksi kuitenkin kun en pysty kuulemaan mitä haluaisit sanoa

mä oon kuiskaus, joka huutona äänensä kuulee

olen ehkä oppinut pitämään puoliani hiukan eilenkin lähdin tilanteesta koska oli pakko mutta myös siksi että halusin suojella meitä etenkin itseäni aina ennen olen vain alistunut kuuntelemaan sen kaiken sanomatta itse mitään vastaan tai mitään muutakaan ehkä juuri siksi että tiedän kaiken olevan totta pahimmatkin lauseet pohjimmiltaan totuus mutta olenhan minä viime aikoina huutanutkin vaikka mielessäni en tahtoisi muuta kuin vajota lattiaan ja itkeä silti minä huudan muttei sekään ole hyvä asia

sä olet mulle vieras vieläkin

en kuitenkaan ymmärrä tuota puolta sinussa kuten olet sanonutkin näen ehkä liikaa hyviä puolia ja liian vähän huonoja mutta näen nekin silti ja rakastan sinua juuri sellaisena kuin olet vaikka kuinka ne huonotkin puolet välillä ottaisivat vallan en minä silloin vihaa vaan rakastan vain vaikka välillä petyn niin paljon ja pelkään niin paljon silti yritän kuitenkin hyväksyä mutta se on vaikeaa sillä nykyään pitkään aikaan en ole usein nähnyt tuota puolta sinussa

tässä muistojen päiväkirjassa ei loppua olekaan

samanaikaisesti kun eilen aloitimme riidan pahimman vaiheen alkoi autossa soimaan Jujun Huuda ja minua itketti se yhtäpaljon kuin sinun huutosi sillä tämä on meidän kappaleemme se joka kertoo edes pienen osan meidän maailmastamme ja avaruudestamme siitä minkä olemme omistaneet jo pitkään koska rakkaus minä haluaisin ne ajat takaisin sillä vaikka silloin oli vaikeaa sairauden kanssa silti silloin kaikki oli niin paljon kauniimpaa kuin nykyään sillä kaikki myös rakkaus oli selvää itsestään

tunnisteet -kohdassa sivun laidassa lukee 'EROTA MERKINNÄT TOISISTAAN PILKULLA' milloinhan meidän merkintöjemme väliin asetetaan pilkku jotta tunnistaisimme itsemme erillisinä

kahden maailman väliin jään

En tiedä mitä sanoisin,
olen itkeskellyt koko päivän.
Aamulla oli palaveri,
minä ole enää lastensuojelun perhetyön asiakas.
Se on äärettömän hienoa
sainkin paljon kehuja ja tsemppausta
mutta se on myös
äärettömän pelottavaa ja haikeaa.
Nytkö sitä pitäisi olla
terve ja pärjäävä, omillaan,
terapiakäyntejä on jäljellä kaksi.

Sitäpaitsi he katkaisivat kaiken kuin seinään,
en saanut mitään varoitusta,
meidänhän piti nähdä vielä.
Kun lähes kuukauteen ei ole kuulunut mitään.
Haistakaa paska.

vihaan sinua ihminen

Olen nykyään kovasti

Hänen kaltaisensa.

Enkä pidä siitä yhtään,

miksi pitäisin?

En haluaisi, että

äiti näkisi minussa Hänet.

Mutta eihän sille mitään voi,

jos veri on jo syntymästä saakka

pilaantunutta.

melko varma joka askel on

En osaa enää kirjoittaa.

Osaan kuitenkin monia muita asioita.

Osaan hymyillä, tutustua uusiin ihmisiin,

opiskella ja kerätä kolmosia tenteistä.

Osaan hakea työpaikkaa,

hymyillä hermostuneesti haastattelussa

ja haaveilla rahasta jonka saan säästöön

tulevaa omaa kotia varten,

osaisin tehdä listan tavaroista

jotka sitten täytyy hankkia.

Sohva ruokapöytä imuri kahvinkeitin.

Osaan kertoa asioita

mutten ehkä aina kuunnella muita.

Osaan pyytää anteeksi mutten vakuuttaa

toista siitä, että tarkoitan sitä todella.

Osaan kertoa rakastavani,

mutten olla loukkaamatta toisinaan.

En osaa aina olla tupakoimatta

mutta olen ollut pitkään ostamatta suklaata.

Osaan minä sitten kai elääkin,

haparoiden ja välillä kaikki aistit unohtaen,

mutta kuitenkin.

pitkään on kaikki ollut liian hyvin, joten on syytä mennä paniikkiin

On ollut huonompi olo,
pelkään, että se johtuu lääkityksen vähentämisestä.
Parissa kuukaudessa Ketipinor 100mg -> 25mg.
En tahtoisi kuitenkaan myöntää itselleni
että on luovutettava ja nostettava annosta takaisin.
Päivät vain tuntuvat valuvan hukkaan
turhaudun arkeen enkä osaa tuntea.

Eilen oli otettava puukko käteen
ihan vain kokeeksi,
testattava miltä sen paino tuntuu kämmenellä
ja tylsä terä sormenpäällä.

Taisin nähdä sellaisesta untakin
viime öiden aikana.

yhtälailla säälittävä olen niin kuin muutkin

Silmiä kirvelee liian itkun takia

maailman surullisimman asian

sekä maailman toiseksi turhimman asian vuoksi.

Hävettää.

Mitä minä taas kuvittelin itsestäni,

jotakin liikaa ehkä.

Vituttaa tajuta,

että pian kolmatta vuotta

olen edelleen se kaikista ulkopuolisin.

jalat maasta jo aiemmin irtosi

ja me ei olla niin kuin muut
jos taivas vuotaa,
sen haava umpeen suudellaan
me ei olla niin kuin muut
kun kauas juostaan,
mä pidän sun kädestä kiinni
en päästä irti

aika tekee meille tietä
mä yöltä uuden tunnin riistän
keinutaan toisemme uneen
keveinä maailmaan uuteen

ja me ei olla niin kuin muut
jos taivas vuotaa,
sen haava umpeen suudellaan