en haluaisi itkeä
sitä on tullut tehtyä liikaa viime päivinä
mutta itku kurkussa olen lukenut kahta blogia,
tekstejä jostain niin koskettavasta
etten kykene pitämään itseäni kasassa.
olen jo aikaa sitten päättänyt
olla kuuntelematta Apulannan Ilona-kappaletta
ennenkuin olen unohtanut, mitä siinä sanotaan
mitä tarkoitetaan.
muistan kun sairaalassa musiikkiryhmässä
joku halusi soittaa tämän kappaleen.
kyyneleet silmissä yritin hahmottaa merkkejä
paperilta, jonka nuottiviivasto oli vinossa
jälkeenpäin mietin, miksi helvetissä
psykiatrisella osastolla pakotetaan kuulemaan tuollainen kappale.
muistan myös vuosia sitten,
vielä vanhassa paikassa asuessani,
(sen oli oltava aika kuudennen ja seitsemännen luokan välillä)
käyneeni juoksemassa tämä kappale korvissani
mielessäni
hiekkatiellä metsän keskellä kymmenen kilometriä
nyt se soi toistolla,
niin kauan että kaikki muistot valtaavat mieleni
että vatsani tuntuu ontolta vaikka oksennus pyrkii ylös
että en tunne muuta kuin pohjatonta surua
jälleen
en aina voi sua ymmärtää
oisit ees voinut yrittää
vaikka joskus tuntuu, että kaikki on turhaa
sä koitit mulle selittää
ei oo järkee jatkaa elämää
mä tahdoin olla sulle
syy jatkaa huomiseen
sä olit perhonen, jonka siivet
eivät kauas kantaneet
sä väsyit kylpyhuoneeseen
nyt kun öisin katson tähtiin
ja sun kasvos siellä nään
rakastun uudelleen.
et halunnut mua sun maailmaan
vaikka koitin sua niin rakastaa
sä sanoit et on parempi mulle
- et halunnut mua satuttaa
kun eilen näin sun itkevän
mä aavistin sun lähtevän
sun silmät katsoi tyhjää
nuku rauhassa, pikkuinen
mikään asia
mikään tilanne
ikinä
ei ole minua satuttanut enempää
kuin ne hetket kun luulin ja tiesin
kun pelkäsin jokaisen päivän viikossa
jokaisen tunnin vuorokaudessa
jokaisen minuutin tunnissa
jokaisen sekunnin minuutissa
jokaisen helvetillisen sekunnin siinä tuskassa
on ryhdistäydyttävä
jotta mistään tulisi yhtään mitään.
hänellä on seitsemän minuuttia aikaa soittaa.
2 kommenttia:
Oon yrittänyt samaa.
Olla kuuntelematta Ilonaa, ja onnistunut siinä.
Mutta muistan,
kun viimevuonna ennen joulua, pistin sen autossa soimaan.
Muistan, kun S alkoi itkeä.
Muistan, kun se sanoi syyksi sen, että oli kuunnellut Ilonaa aina pelätessään, että mä lähden.
Pärjääthän?
Voimia. ♥
Minäkin oon pystynyt olemaan kuuntelematta jo pitkään, mutta nyt sorruin. Kappale on rankka, kaikinpuolin niin pohjattoman surullinen... Pystyn yhdistämään sen sekä itseeni että rakkaaseen.
Pärjään, tämän illan itkut on itketty nyt.
Kiitos ♥
Lähetä kommentti