Järjetön läskiahdistus on jatkunut jo monta päivää. Se alkoi kun he puhuivat ja minä kuuntelin, mietin liikaa, vertasin liikaa. Luulin jo siinä hetkessä pystyväni ohittamaan ne asiat, minähän jopa osasin nauraa itselleni. Mutta se ajatus upposi jälleen liian syvälle, olin heikompi kuin uskoin. En kuitenkaan taida olla enää sairas. Vaikka itken kilojani ja vatsamakkaroitani, en jaksa tehdä asialle mitään. Minä itken ja kiroan ja piilotan itseni rakkaalta, mutten jätä ruokaani syömättä. Pikemminkin ostan ylimääräisen keksipaketin joka katoaa yhden päivän kuluessa. Ei se mitään, en oikeasti haluaisikaan olla sairas enää. Vaikka käsitykseni syömisestä on edelleen vääristynyt, en enää osaa konkreettisesti sairastaa.
Tahtoisin vaan rakkaan kertovan minulle taas kuinka kaunis olen ja tarkoittavan sitä
Halusin tietää totuuden ja olen tyytyväinen että hän sen kertoi, mutten enää tiedä miksi halusin kuulla. Sen lauseen jälkeen mielessäni ei ole ollut mitään muuta kuin HÄNEN paremmuutensa enkä säälittävyydessäni kestä sitä. Ääni mielessäni kuiskii huutaa jatkuvalla toistolla kuinka rakas muka olisi mielummin HÄNEN kanssaan. Hänhän on erilainen kuin minä ja kuka tahansa erilainen kuin minä olisi varmasti parempi vaihtoehto.
näin sen näen.
itsekäs - toiset huomioon ottava
pyöreä - hoikka
lapsellinen - fiksu
säälittävä - ihailtava
Pää hajoaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti