Tajusin äsken bussissa,
etten ole itkenyt kahteen päivään.
Koska järjetön ilo.
Ei ehkä pitäisi, tiedän
ei kannattaisi uskoa
koska on varmaa että hän tulee rikkomaan
ja minä joudun pettymään.
Sitä rajummin, mitä enemmän nyt iloitsen.
Mutta haluaisin luottaa
tahtoisin oikeasti olla onnellinen
pelkäämättä koko ajan.
Ehkä uskallan luottaa,
ettei hän enää satuttaisi.
Silti pelottaa, paljon.
kauniita sanoja
naurua
muistoja
pieniä juttuja
ikävä,
kaaos.

4 kommenttia:
Hei! Blogissani odottelee sinua haaste.
Onko Nikon kanssa välit lämpeemässä taas?
Eihei nyt sellasia enää.
Alisa:
Ihanaa, kiitos! Käyn pian katselemassa.
Ano:
Ehehei siinä mielessä :D nämä on paaaljon pienempiä asioita, mutta lämpimät ovat välit, kyllä c:
Lähetä kommentti