kaikki keil on sakset, osaa leikata

Päätin alkaa laihduttaa. Vähän vain.

Ja ihan terveesti, liikun enemmän ja syön terveellisemmin.

Yksi päivä sujuu hyvin

mutta heti nälän ja tyhjyydentunteen iskiessä

täytyn energiasta ja pian tavoittelen jo täydellisyyttä.

Vajoan omaan maailmaani, alan pelätä

mitä jos taas vajoan sairauteen?

Jos en ole vieläkään tarpeeksi vahva olemaan normaali.

Puolen tunnin hiljaisuuden

ja rakkaan kyselyjen jälkeen oli myönnettävä

- en ehkä pystykään tähän, en terveesti.

Huomaan kuinka syömismörkö ottaa valtaa,

työntyy raollaan olevan oven väliin.

Ykskaks, miltei huomaamatta.

Sillä enhän minä ikinä opi tunnistamaan sitä heti.

Erottamaan sitä terveestä halusta laihtua,

terveestä ilosta päivän menneen syömisten osalta hyvin.

Olen jo pitkään pitänyt itseäni suurinpiirtein terveenä

kun syömishäiriöstä tai -häiriöttömyydestä puhutaan

mutta kokoajan enemmän huomaan

kuinka vääristynyt suhteeni ruokaan ja laihduttamiseen on.

Haluanko tätä?

EN TODELLAKAAN.

En vain tiedä miten onnistuisin välttämään sen

ja laihtumaan samalla niin,

että olisin itseeni tyytyväinen.

Mutta ehkäpä mitä vain voi oppia?

Minä aion opetella, luotan siihen että rakas herättää jos on tarvetta.

Nyt minä heittäydyn.

Terapia jatkuu viikon kuluttua.